Luo vaan!

Mikael käveli alaspäin kellarin portaita. Hän tarkasteli ympärilleen, mitä nyt turvamiesten takaa näki. Kellarin seinät olivat ruosteenpunaisen väriset. Katosta tippui vesitippoja. Hänen aivonsa prosessoivat äsken tapahtunutta. Juuri äsken hän puhui suurelle ihmisjoukolle Tampereen torilla. Ilmahälytys oli keskeyttänyt koko tapahtuman ja pian armeijanvärisistä autoista nousseet aurinkolasipäiset miehet olivat käskeneet hänet torin laidalla olevasta sisäänkäynnistä Pommisuoja-kyltin alla olevaan kellariin. Kellarissa oli muitakin ihmisiä. Ylimääräistä tilaa ei juuri ollut.   Mikael kuuli, kuinka jossain supistiin tapahtumasta. Mikaelia ärsytti. Hän tiesi tasan tarkkaan, ketkä olivat tämän takana. Juuri viime viikolla hän oli tavannut Venäjän johdon Vladimir Putinin johdolla Kremlissä pidetyssä huippukokouksessa ja tapaaminen oli päättynyt ikävään käsirysyyn. Tilanne oli riistäytynyt käsistä, kun kokouksessa oltiin keskusteltu Viron tilanteesta. Venäjä ei myönnä tukeneensa Ta...

Nimettömän tarina 1. Lähtö Tämä laiva valtava, planeettoihin verrattava, miljoonia kantoi halki, avaruuden ja pimeyden. Matkustajat sotilaita, ihmiskunnan palvelijoita. Lähtivät sotaan julmimpaan, ihmisyyttä uhkaavaan. Sota-alus suurenmoinen, tuhon konein somistettu, sotilailla täydennetty, ylpeä ja voittamaton. Kaikki sotilaat nauroivat, ylpeydessä rellestivät: Taistelu helppo olisi, nopeasti voitettava. Sota-alus suurin, vahvin, kaikista ylivoimaisin, lähti Garon Viiden suuntaan, sotatoimiin tuhoaviin. Garon Viisi kaunis oli, vihreä ja hengittävä, elämää ja vettä täynnä. Asuinpaikka täydellinen. Ei kukaan Garon Viidellä, kehdannut enää asua, kukaan sille planeetalle, ei tahtonut asettua. Garon Viisi oli toisen, koti olennon kauhean. Sitä monet pelkäsivät, syyttä he eivät varoneet. Olennolla kauhealla, monien painajaisella, vain yksi tarkoitus oli, se kaiken elämän omi. 2. Laskeutumin...

Avatessani silmäni oli valoisaa. Kirkas valo häikäisi minua ja minun täytyi totutella siihen hieman. Luulin nukahtaneeni pelatessani, mutta saadessani silmäni auki hämmästyin. En voinut uskoa silmiäni! Edessäni oli suuri laakso, joka oli vihreä. Tunsin ruohon kutittelevan jalkapohjiani ja pystyin haistamaan kukat ja kasvit. Tuuli puhalsi ohitseni. Hiukseni liehuivat sen mukana. Se laakso oli kaunein asia. mitä olen koskaan nähnyt. En ollut uskoa silmiäni. Luulin näkeväni unta. Yritin nipistää itseäni, mutta se vain sattui. Katselin ympärilleni. Kaikki tuntui todelliselta. Oliko tämä oikeasti unta?                       Kuulen herätyskellon soivan. Heilautan käteni ja sammutan yöpöydälläni tärisevän kellon ja hieron silmiäni. Avatessani silmäni näen saman katon yläpuolellani. Se sama katto, jonka nään aina herätessäni. Tuijotan sitä useamman minuutin. Hukun ajatuksiini. Toivoi...