Luo vaan!

  Vastakaiku Verse Jos tunnen kätesi miksei siitä jälkeä jää Jos nään sun hymysi mut ilma on silti viileää Jos annan kaikkeni voitanko mä siltikään Onko tunteet kuitenkin vaan väritettyjää Jos varaan aikaani merkitseekö se mitään Jos laitan viestiä onks se tarpeeks selkää Jos mietin joka sanan ennen kun mitään sanon Tekeekö se susta mun kohtalon Pre-chorus Tunnenko sun kättä  vaikka se ei ois mun lähellä Tunnenko sun sykettä Vaikka en koskettaisi sun sydäntä Chorus Sulle voisin koko sydämeni antaa  mut en tiedä jaksaisitko sitä kantaa sun kanssas voisin joka sekunnin mä jakaa mut en tiedä oisko sulla siihen aikaa Vaikka huutaisin sydämeni pohjalta en tiedä saisinko vastakaikua Verse Jos nukun yksinään näänkö silti varjosi Jos käännän pääni ja et oo näkökentässäni Jos en enää tiedä mitä sanoa Onko hiljaisuus vaan merkki rakkaudesta Jos eri suuntaan meet mistä tiedän että palaat Jos teetkin uukkarin oliko se mun takia Jos kuulen sanasi mut en niitä ikinä nää Onko teot kuite...

                                              Rakkauden muodot 13 Hän oli prinsessani, mutta nyt hän on minun rakas enkelini. Sitä hän oli.  Katselin Millan tumman ruskeita silmiä, kun loppukesän viimeiset lämpimät auringon säteet valaisivat hänen kasvonsa. “Kuule Aada”, hän aloitti ja käännyin katsomaan häntä silmiin. Ne olivat niin kauniit, juuri oikea sekoitus syksyn lehtien oranssinruskeaa ja tammen rungon tumman ruskeaa. En olisi ikinä halunnut irrottaa katsettani niistä silmistä, mutta Milla kääntyi taas kohti aurinkoa ja naurahti. “Tää voi ehk kuulostaa vähän hupsulta, mut mä oon jo tosi pitkään halunnu vaaleanpunaiset hiukset” hän totesi sen hieman ujosti ja huomasin, että asia oli selvästi mietityttänyt häntä.  “Mun mielest ne sopis sulle tosi hyvin. O...

  Novelli – Kumpi eka mäen päällä! huusin ja säntäsin juoksuun. Pikkusisko kiljaisi ja ryntäsi perääni. Viiletin varvikkoista mäkeä ylös ja ehdin kukkulalle ensimmäisenä. Istahdin huohottaen kiven päälle odottamaan.     Toukokuinen auringonpaiste häikäisi silmiä ja kiurujen laulu kuului läheisten peltojen yltä. Kauempana virtaavan suuren puron hiljainen solina kantautui korviini ja muistin kaarnalaivat, jotka olimme eilen laskeneet sen matkaan. Missähän ne olivat nyt?    Pikkusisko ja äiti pääsivät vihdoin luokseni, ja etsimme kukkulan etelärinteeltä kohdan, josta näki kotitalolle ja jossa maaperä oli pehmeää. Nostimme siskon kanssa äidin tuomasta kassista molemmille pienet männyntaimet, jotka aioimme istuttaa.     Äidin muokattua maata sopivaksi laskimme taimet kuoppaan ja peitimme sen mullalla. Katselimme innoissamme kahta pientä, polvenkorkuisista puuvauvaa, joista kasvaisi vielä isoja puita, taloakin isompia!   ...

  Novelli 1 Oli pimeää. Ainoa valonlähden oli kuu ja tähdet, jotka loistivat korkealla taivaalla. Kuun valo osui palatsin kattotiileihin, luoden pinnasta sinertävän hohtoisen. Yön rauhallisen hiljaisuuden rikkoi varovaiset ja vikkelät askeleet palatsin katolla. Jiayi astui askel askeleelta varoen kohti päämääräänsä. Tehtävä oli helppo. Hiivi jotenkin sisälle, äläkä missään tapauksessa jää kiinni. Hänet oli palkattu tähän tehtävään syystä, eikä hän saanut epäonnistua. Ei nyt ei, koskaan.  Hitaasti ja varoen Jiayi kyykistyi kattotiilien päällä ja alkoi hivuttautumaan kohti katon reunaa. Oli päästävä alemmas, oli päästävä seinien reunoille. Ilme oli naamion alla vakava ja jännittynyt, ihan kuin kiveä. Yksikin väärä liike ja hän olisi mennyttä. Jiayi hivuttautui lähemmäs ja lähemmäs, hänen jalkansa jo yli reunan. Pian hän roikkui vain käsiensä varassa katon reunalla. Jalat roikkuivat ja hieman heiluivat tuulessa. Jiayi katsoi alas. Varpaat ulottuivat melkein valkoisen marmori sein...